Kun selaa internetin maalausohjeita, löytää monenkirjavan neuvojen viidakon. Osassa ohjeista sanotaan, että kuka hyvänsä voi ja osaa maalata kotinsa seinät. Toisissa puolestaan varoitellaan kovastikin alati sattuvista kömmähdyksistä ja työn vaativuudesta. Mitä tulisi uskoa?
Maalattavan pinnan analysointi ja esikäsittely
Ihan ensiksi on hyvä aloittaa tutkimalla, millainen maalattava pinta on. Jos kyseessä on tapettipinta, tulee vanha tapetti poistaa huolella. Tämä tarkoittaa myös tapettiliiman huolellista poistoa pesemällä. Jos kyseessä on maalaamaton puupinta, tulee pinta pestä huolellisesti, koska rasva tarttuu puuhun erityisen hyvin eikä maali puolestaan tartu rasvaiselle pinnalle. Puupinnassa hiominen on tärkeää joka maalikerroksen välissä, oli kyseessä sitten uuden pinnan maalaus tai vanhan maalipinnan päälle maalaaminen. Mikäli kyseessä on kipsilevyseinä tai betoniseinä, molemmat tulee ensin harjata pölystä ja sitten vielä pestä, jos niissä on rasvatahroja tai muita näkyviä tahroja.
Jos maalattavassa pinnassa on naulan- ja ruuvinreikiä, ne tulee täyttää kittaamalla. Kittimassan on syytä kuivua kunnolla, minkä jälkeen se vielä hiotaan tasaiseksi ja harjataan pölystä puhtaaksi ennen kuin sen päälle voi maalata. Sisämaalaus ammattilaiselta takaa sen, että kaikki nämä yllä luetellut kohdat tulevat huomioiduiksi ja toteutetuiksi.
Maalauksen aloitus ja tekniikka
Maalattava pinta-ala kannattaa laskea huolella, sillä siten tietää maalin kulutuksen. Riittävän leveää maalarinteippiä on hyvä varata riittävästi, sillä sitä kuluu rajapinnoissa paljon. Lattialistat ja pistorasiat joko poistetaan kokonaan tai suojataan hyvin maalarinteipillä, lattia ja huonekalut suojataan kartongilla tai muovilla ja kitatut kohdat käsitellään pohjamaalilla. Mikäli seinä on vanhastaan kokonaan maalaamaton, tarvitaan koko seinään pohjamaali. Maalausvälineet eli telat ja pensselit hankitaan maalattavan pinnan mukaan. Mitä tasaisempi seinän pinta on, sitä lyhempi nukka telassa saa olla. Jos pinta on rapattu tai epätasainen, on hyvä valita pitkänukkaisempi tela. Pientä telaa ja pensseliä tarvitaan nurkkien läheisyydessä.
Maalauksen tulisi sujua niin nopeasti, ettei uutta kerrosta maalattaessa vanha ole ennättänyt kuivua. Uusi kerros levitetään siis vielä kostean kerroksen päälle. Mikäli tämä tuntuu hankalalta toteuttaa itse, niin on hyvä viimeistään tässä vaiheessa ymmärtää, että sisämaalaus ammattilaiselta sujuu nopeasti ja maalipinta on moitteeton.
Laadukas sisämaalaus meiltä: Maalaus Partners Oy
jaa8 May 2023
Tervetuloa rakentamisesta ja remontoinnista kertovan blogin pariin. Aiheemme keskittyvät lähinnä pientalon rakentamisen tai remontoinnin ympärillä. Jaamme blogissa vinkkejä, miten erilaisia projekteja kannattaa toteuttaa ja miten löytää luotettava ammattilainen niitä toteuttamaan. On myös kiinnostavaa seurata, mitä uutta ja innovatiivista alalla tapahtuu ja miten se muuttuu sekä on muuttunut vuosien varrella. Lähes kaikki projektit lähtevät liikkeelle huolellisella suunnittelulla, joten olemme koonneet tänne myös vinkkejä mitä kaikkea suunnitteluvaiheessa kannattaa ottaa huomioon. Olitpa siis remonttiässä tai vasta haaveilet, että uskaltaisit jonain päivänä porata kaapit seinälle, löydät täältä hyvin todennäköisesti mielenkiintoista luettavaa ja toivottavasti myös inspiraatiota seuraaviin projekteihisi. Toivottavasti viihdyt blogin parissa! Mielellämme otamme myös vastaan kommentteja blogin sisällöstä ja toiveita tulevien kirjoitusten aiheista.